Aihearkisto: vierailut

La 23.1.2016 klo 17.00 STUCK ON BOSTIC Hyvinkääsalissa

Mosabacka Big Band 23.1.2016

Pentti Lahti ja Mosabacka Big Band soittavat saksofonivirtuoosi Earl Bosticin musiikkia.

Mosabacka Big Band perustettiin v. 1983, joten juhlimme 2013 vuonna jo yli kolmikymmenvuotista taivaltamme! Bändin nimi johtuu siitä, että suurin osa sen perustajista oli Tapanilassa (Mosabacka på svenska) asuneita suomenruotsalaisia muusikoita.
Orkesteria on johtanut vuosien varrella seuraavat kapellimestarit: Curt Lindholm, Petri Juutilainen, Eino Virtanen, Sven Nygård,Olli Pitkänen ja Roger Freundlich. Kaksikymmenmiehinen orkesteri, nykyisenä johtajanaan trumpetisti-kapellimestari MarkkuRenko, on esiintynyt niin tansseissa, festivaaleilla ja konserteissa niin kotimaan kamaralla kuin ulkomailla.

Liput 15/5 euroa + palvelumaksu (lippu.fi)

Lippuja ei tällä kertaa saa musiikkiopistolta, vaan lipunmyynti on kaikille Hyvinkääsalilta tuntia ennen konserttia. Hymolaisten liput ovat 5 €. Tällä hinnalla oppilaat saavat lippunsa, kun näyttävät Hyvinkääsalin lipunmyynnissä Hymon opintokirjan.

Hymon kitaratapahtuma 7.-8.11.2015

Kitarakielikylpy -oppilaskonsertti
La 7.11.2015 klo 18 musiikkiopiston kamarimusiikkisali
Vapaa pääsy

Argentiinalaisen musiikin konsertti
Gustavo Nasuti ja Janne Lehtinen
Su 8.11.2015 klo 18 musiikkiopiston kamarimusiikkisali
Liput 10 € / 5 € (opiskelijat)
Perhelippu 20 €

Hyvinkään musiikkiopisto järjestää kitaratapahtuman marraskuun alussa. Tapahtuman otsikko on Kitarakielikylpy siksi että opetusta annetaan tapahtuman aikana opetusta suomeksi, englanniksi ja espanjaksi sekä samalla sukelletaan argentiinalaisen, irlantilaisen ja myös suomalaisen kansanmusiikin ”kulttuurikylpyyn”. Tapahtumassa oppilaat ja opettajat soittavat jopa 12 kitaran muodostamassa yhtyeessä, joten luvassa on aikamoinen kitarakielikylpy siinäkin mielessä. Tapahtuman vierailijat ovat Gustavo Nasuti Argentiinasta ja Samuli Karjalainen Espoosta.

Gustavo Nasuti ohjaa kitarayhtyeitä esittämään hänen omia sävellyksiään ja sovituksiaan, jotka pohjautuvat argentiinalaiseen kansanmusiikkiian ja tangoon. Samuli Karjalainen ohjaa kitarayhtyeitä suomalaisen ja irlantilaisen kansanmusiikin ja improvisoinnin maailmaan.

Yleisöllä on mahdollisuus kuulla kitarayhtyeiden esityksiä oppilaskonsertissa lauantaina ja lisäksi on luvassa Gustavo Nasutin ja Janne Lehtisen argentiinalaisen musiikin konsertti sunnuntaina musiikkiopiston salissa.

GUSTAVO NASUTI

Rioplatensen alueen eli koilisen Argentiinan ja Uruguayn rikas musiikkiperinne on Gustavo Gustavo Nasuti fotoNasutin koti, niin fyysisesti kuin henkisestikin. Hän opiskeli kitaransoittoa ja sävellystä Morónissa, Buenos Airesissa ja työskentelee nykyäänkin siellä opettajana, säveltäjänä ja muusikkona.

Gustavo Nasuti on monipuolinen soittaja joka käyttää konserteissaan kitaran lisäksi harmonikkaa, pianoa ja erilaisia vaskipuhaltimia ja laulaa. Hänen sävellyksensä pohjaavat vahvasti kansanmusiikkiin, mutta niihin on saatu vaikutteita myös esim. jazzista. Gustavo Nasuti opiskeli myös vapaata improvisointia Lontoossa Django Batesin johdolla ja improvisointi on vahvasti esillä hänen esityksissään esimerkiksi uusimman yhtyeensä Gustavo Nasuti Grupon keikoilla. Tämä yhtye esiintyy Etnosoi-festivaalilla 6.11.2015.

SAMULI KARJALAINEN

Samuli Karjalainen opiskeli alun alkaen klassista kitaraa Itä-Helsingin musiikkiopistossa, muttaFoto Samuli Karjalainen suuntautui sittemmin vahvasti pohjoismaiseen kansanmusiikkiin. Hän on opiskellut myös Irlannissa paikallista kansanmusiikkia ja soittaa monia eri kansanmusiikkisoittimia tinapillistä viuluun ja rumpuihin. Hän on mukana monissa kansanmusiikkiyhtyeissä ja vakituinen osallistuja esim. Kaustisen ja Haapaveden folkfestareilla. Hän opettaa kansanmusiikkia Pitäjänmäen musiikkiopistossa.

 

Kitarakielikylpy

Sibeliuksen sinfoniat -luentosarja

Sibelius tunnetaan yhtenä myöhäisromantiikan ajan merkittävimmistä sinfonikoista. Hänen laajan tuotantonsa rungon muodostaa seitsemän numeroidun sinfonian sarja. 1800-luvun lopusta 1920-luvun puoleenväliin asti ulottuva sinfoniasarja on kansainvälisestikin ottaen yksi merkittävimmistä kokonaisuuksista. Tyylillisesti teoksissa liikutaan kuohuvasta romantiikasta apollonisen seestyneisiin kokonaisuuksiin. Luentosarjan ensimmäisellä luentokerralla käsitellään kaksi ensimmäistä sinfoniaa (22.10.), toisella kerralla III ja IV sinfonia (29.10.) ja kolmannella kerralla kolme viimeistä sinfoniaa (5.11.).
Opettaja: FK Seppo Tuominen
Opetuspaikka: Laurea, Helene Auditorio: Helenenkatu 21, 05800 Hyvinkää
Päivä ja kello: To: 18.00-19.30
Hymolaisille vapaa pääsy.

Maaliskuussa 2015 tapahtuu

Hyvinkääsalissa soi tiistaina 10.3.2015 klo 18.00. Mukana Allegro-, Trioli- ja Puhti-orkesterit sekä Volare-kuoro ja sooloesityksiä. Liput 5/3 € + toim.maksu. Lippupiste (www.lippu.fi) Hyvinkäällä K-Citymarket, R-kioskit (tapahtumanro 108928) sekä tuntia ennen konsertin alkua Hyvinkääsalin lipunmyynti.

Jousien ilta torstaina 12.3.2015 klo 18.00 Hyvinkään Vanhassa kirkossa. Vapaa pääsy.

Pienten muusikoiden konsertti II torstaina 19.3.2015 klo 17.30 kamarimusiikkisalissa. Vapaa pääsy.

BUU – Barokkia uusilla ulottuvuuksilla- konsertti maanantaina 23.3.2015 klo 19.00 Hyvinkään kirkossa. Musiikkiopiston laulajat ja kamariorkesteri johtajinaan Minna Kangas ja Tuomas Pirilä. Ohjelmassa Muffat, Rameau, Mozart: Missa brevis in B. Ohjelma 15 €.

Maaliskuun 2015 konsertit

Buu

Duo Emilia Lajunen & Suvi Oskala ke 25.2.2015, Reinintyttäret – kohtauksia Wagnerin oopperoista to 26.2.2015

Duo Emilia Lajunen & Suvi Oskala keskiviikkona 25.2.2015 klo 18.00 kamarimusiikkisalissa. Vapaa pääsy.

Duo Emilia Lajunen & Suvi Oskala esittää suomalaista kansanmusiikkia juurevasti kahdella viisikielisellä viululla.

Duon viulisteja yhdistää viisikielisten viulujen lisäksi halu tutkia suomalaisen kansanmusiikkiarkistojen helmiä. Duon soitannassa yhdistyykin suomalaisen viuluperinteen kerrostumien tuntemus sekä oma vahva näkemys viulun sointi- ja säestysmahdollisuuksien käytöstä. Ohjelmistoonsa duo on valikoinut helmiä vanhojen suomalaisten viulupelimannien ohjelmistoista ja sovittanut ne näköisekseen. Oman sovitustyön lisäksi duo on tilannut sävellyksen viulisti Piia Kleemolalta. Sävellys tullaan kantaesittämään helmikuun 2015 kiertueella.

Lisätietoa ja musiikkia löytyy osoitteesta:
https://www.facebook.com/duoemiliasuvi
http://www.youtube.com/user/duoemiliasuvi

Kuva: Mikael Johannes Mattila

Kuva: Mikael Johannes Mattila

Reinintyttäret – kohtauksia Wagnerin oopperoista torstaina 26.2.2015 klo 19.00 kamarimusiikkisalissa. Vapaa pääsy.

Anna-Leena Widell, sopraano
Marja Kari, sopraano
Tuula Saarensola, mezzosopraano
Antti Pakkanen, baritoni
Tero Valtonen, piano

Print

 

Triplum-opistojen kitaratapahtuma / Jorge Cardoso (Argentiina) 50-v. taiteilijajuhla

Konsertit ja kurssit:

Tiistaina 1.10.2013 klo 19.00, Hyvinkääsali. Hyvinkään Orkesterin konsertti, solistina Jorge Cardoso, kitaristi, säveltäjä. Jorge Cardoso: Concierto Guaraní.  Liput 18/13/8 € Lippupiste (www.lippu.fi).

Torstaina 3.10.2013 klo 15.00-17.30, Järvenpää-talo, pieni sali. Kurssi Triplum-opistojen kitaristeille (Hyvinkään musiikkiopisto,Keskisen Uudenmaan musiikkiopisto sekä Riihimäen musiikkiopisto).

Torstaina 3.10.2013 klo 19.00, Järvenpää-talo, pieni sali. Jorge Cardoson soolokonsertti jossa mukana Kitaraduo Hildén-Lehtinen ja opistojen kitaraoppilaita ja -opettajia. Vapaa pääsy.

Con guitarra